Rekkajonot venyvät jälleen Vaalimaalla

Itään suuntautuvan rekkaliikenteen odotetaan kasvavan vuodenvaihdetta kohti.

Rekkajonot Suomesta Venäjälle ovat taas kasvamassa. Haminan ja Vaalimaan välillä jono oli tänään noin 30 kilometrin mittainen.

- Lähtevä puoli on ruuhkautunut, mutta saapuva liikenne on vähäistä, Vaalimaan raja-asemalta kerrottiin.

Kaakkois-Suomen hätäkeskuksen mukaan muu liikenne on sujunut normaalisti. Poliisi on ohjannut rekkaliikennettä ja pyrkinyt tiivistämään jonossa olevia aukkoja.

Itään suuntautuvan rekkaliikenteen odotetaan kasvavan vuodenvaihdetta kohti. Pari viikkoa sitten jonot pitenivät ennätyksellisiksi eli päälle 50 kilometrin mittaisiksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.