Rengasliikkeen palo pimensi Janakkalaa

Rengasliikkeen palosta aiheutunut sankka savu pimensi Janakkalaa illalla. Tuli tuhosi Leppäkujalla Turengissa sijaitsevan rengasliikkeen kokonaan, ja aiheutti useampien satojen tuhansien eurojen vahingot. Kukaan ei loukkaantunut.

Palo syttyi paloaseman vieressä sijaitsevassa liikkeessä noin kuuden aikaan. Kaksikerroksinen parin sadan neliön kokoinen liike oli täynnä renkaita. Liikkeessä oli myös joitakin kaasupulloja, jotka räjähtelivät.

Palokunta ei pystynyt menemään sisään rakennukseen, vaan koko sammutustyö tehtiin ulkopuolelta. Palo aiheutti alusta lähtien sankkaa mustaa savua. Ihmisiä kehotettiin pysymään sisällä ja pitämään ikkunat kiinni. Savunmuodostus alkoi vähentyä vasta kahdeksan kieppeillä.

Palon syttyessä liikkeessä ei ollut ketään paikalla. Poliisi tutkii palon syytä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.