Resepti toiselle kierrokselle pääsyyn: Onnistuminen tenteissä ja sosiaalisessa mediassa

Presidenttiehdokkailla on nyt viimeinen tilaisuus ottaa loppukiri kampanjoissaan ennen sunnuntain äänestystä. Vaaliviestinnän asiantuntijan, MTV3:n vaalisivujen blogistin Jussi Lähteen mukaan ennakkosuosikin, kokoomuksen Sauli Niinistön haastajilla on vielä pari keinoa nostaa itsensä mahdolliselle toiselle kierrokselle.

Avainasemassa on esimerkiksi se, miten kampanjaväki toimii sosiaalisessa mediassa. Lähde korostaa, että sosiaalisen median sisällön tulee olla kunnolla etukäteen suunniteltua ja sellaista, että se leviää viidessä päivässä sadoille tuhansille ihmisille.

– Jos sisältöjä ei ole suunniteltu etukäteen, ei uuteen nosteeseen ole mahdollisuutta, Lähde tiivistää.

Viimeisiä vaalitenttejä viedään

Suuret vaalikeskustelut käyvät vähiin ennen kuin loppuvat. MTV3:n viimeinen suuri vaalitentti järjestetään tänään kello 19.30 alkaen ja Lähteen mukaan ehdokkaan onnistuminen tentissä voi ratkaista paljon. Samaa mieltä on tentin toimittaja Eeva Lehtimäki.

– Kyllä se on viimeinen hetki vakuuttaa ne ihmiset, jotka eivät ole ennakkoon äänestäneet. Kuka nousee edukseen, kuka osaa haastaa. Tärkeää on myös se, kenellä hermo pitää. Ei saa olla liian aggressiivinen, siitä suomalaiset eivät pidä, Lehtimäki tiivistää.

Lehtimäki muistuttaa, että mukaan viidennes äänestäjistä ei vielä tiedä tai halua sanoa, ketä presidentinvaalissa äänestää. Hän arvelee, että vaalikeskustelut saattavat vaikuttaa ennen kaikkea epävarmojen äänestyspäätöksiin.

MTV3:n vaaliasiantuntija, Åbo Akademin yhteiskuntatutkimuslaitoksen johtaja Kimmo Grönlund muistuttaa, että pääsyn toisen kierrokselle ratkaisee lopulta se, kenen kannattajat selviytyvät lopulta vaaliuurnille asti.

– Paljon riippuu siitä, kuka saa kannattajiaan parhaiten liikkeelle, Grönlund tiivistää.

Presidenttitentti lähetetään tänään suorana lähetyksenä kello 19.30-21.55. MTV3-kanavalla ja Katsomo.fi-palvelussa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.