Reserviupseeriksi työn ohessa

Puolustusvoimat kouluttaa vapaaehtoisista aliupseereista reserviupseereita erikoiskursseilla. Osa kurssista suoritetaan etäopiskeluna.

Puolustusvoimat on viime lokakuusta lähtien kouluttanut reserviupseereita opetusohjelmassa, jonka opetus tapahtuu osittain verkossa.

Ohjelman aikana siihen osallistuvat 21 reservin aliupseeria ottavat osaa kymmeneen viikon tai viikonlopun mittaisen lähiopetusjaksoon ja suorittavat loput tehtävät verkossa. Ohjelmaan kuuluu lähiopetusta yhteensä noin 40 vuorokautta.

Opetusohjelma mahdollistaa kouluttautumisen reserviupseeriksi työn tai opiskelun ohessa. Viikonloppujaksot ovat vapaaehtoista opetusta, ja koulutusviikot pidetään normaaleina kertausharjoituksina.

Ensimmäinen kurssi valmistuu heinäkuun lopussa, ja kurssilaiset ylennetään tämän vuoden itsenäisyyspäivänä.

Edellytyksinä kurssille pääsemiseen on ollut aliupseerikoulun käyminen, hakijan oma halukkuus ja mahdollisuus sijoittaa hakija upseerin tehtäviin sodan aikana. Eduksi hakijalle on katsottu myös rauhanturvakokemus, osallistuminen vapaaehtoisille maanpuolustuskursseille ja kunnostautuminen kertausharjoituksissa.

Tulevaisuudessa kurssille valitaan noin 25-45-vuotiaita hakijoita.

Kurssilaiset pääosin esikuntatehtäviin

Puolustusvoimien koulutussuunnittelijan Juha Parkkosen mukaan valmistuneet sijoitetaan pääosin esikuntatehtäviin.

-Kurssilaisilla on siviilissä hankittua erikoisosaamista. Heissä on muun muassa tietoliikenneasiantuntijoita ja lakimiehiä.

Parkkonen kehuu kurssia joustavaksi. Verkossa tehtävillä harjoitustöillä on palautuspäivämäärät, mutta muuten ne voi tehdä omaan tahtiin lukuun ottamatta ryhmätöitä, joiden aikataulu sovitaan ryhmän kesken. Lähiopetuksesta ei kuitenkaan voi olla poissa useammin kuin kaksi kertaa, ja myös huono menestys johtaa kurssilta erottamiseen.

Kurssiin kuuluu myös kirjallinen lopputyö, joka käsittelee opittuja taitoja ja niiden soveltamista sodanajan tehtävissä. Tähän mennessä kukaan kurssin aloittaneista ei ole jättänyt sitä kesken.

Seuraava vastaava kurssi alkaa ensi syksynä. Sille voi hakea sotilasläänin kautta.

Majuri Mika Kalliomaa Pääesikunnan koulutusosastolta kertoo puolustusvoimien aikovan laajentaa verkko-opetusta tulevaisuudessa varusmieskoulutukseen. Myös palkatun henkilöstön ja reserviläisten koulutuksessa aiotaan jatkaa verkkokurssien käyttämistä.

-Tavoitteemme on, että suureen osaan kertausharjoituksista sisältyisi jonkinlainen verkossa suoritettava päättävä tai valmistava jakso, Kalliomaa kertoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.