Retro 1985: Keitä olivatkaan Roosna ja Lepajoe, nuo aikansa julkkikset?

Keväällä 1985 Suomessa tapahtui kansainvälisen luokan ryöstö. Poliisi piti ryöstöä ammattimaisesti suunniteltuna ja toteutettuna.

17. huhtikuuta 1985 Raivo Roosna ja Aleks Lepajoe ryöstivät Tillanderin kultasepänliikkeen Helsingissä saaden saalikseen noin 1,4 miljoonan markan edestä kelloja ja koruja.

Miehet olivat vuotta aikaisemmin loikanneet Neuvosto-Virosta kumiveneellä Suomen kautta Ruotsiin.

Heidät pidätettiin kolmea päivää myöhemmin ja tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen.

Ryöstösaalis on edelleen kateissa.

Ankkureina Kaj Lindén ja Pirkko Arstila, Kymmenen uutiset.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.