Retro 1991: Virallinen Suomi nihkeänä Baltian itsenäistymiselle

Baltian itsenäistymishalut olivat alkaneet jo vuonna 1986, kun Latvian pääkaupungissa Riikassa oli mielenosoituksia Tshernobylin ydinvoimaturman johdosta.

Ympäristöliikkeistä alkunsa saaneet kansanliikkeet voimistuivat kaikissa kolmessa Baltian maassa. 

Ankkurina Ilari Könönen, Seisemän uutiset.

Presidentti Mauno Koivisto suhtautui julkisuudessa erittäin pidättyväisesti Baltian maiden itsenäistymispyrkimyksiin. 

Myöhemmissä historiankirjoituksissa on tullut julki että Koivisto tiesi ja siunasi mm. mittavan raha-avun lähettämisen Viron itsenäistymisen tueksi.

Keväällä ja kesällä 1988 kapinaliike laajeni koko Baltiassa. Vuonna 1990 Baltia oli selvästi irtautumassa Neuvostoliitosta. 

13. tammikuuta 1991 presidentti Boris Jeltsin antoi kirjallisen tukensa Baltian maiden itsenäisyydelle.

Latvia ja Viro itsenäistyivät virallisesti Neuvostoliiton vallankaappausyrityksen jälkeen: Viro 21. ja Latvia 22. elokuuta 1991. Samassa yhteydessä myös Liettuan itsenäisyys tunnustettiin.

Tällöin neuvostojohto oli tosiasiallisesti luhistunut ja ensitöikseen Jeltsin lakkautti Neuvostoliiton.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.