Retro 1999: Aho ja Lipponen nokittelevat vaalikampanjassa

Kolmen suurimman puolueen vaalitaistelu alkoi kuumentua tammikuussa 1999.

SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen linjasi puolueensa tavoitteita ja sai  palautetta sekä keskustalta että kokoomukselta.

Toimittaja Vesa Kallionpään mukaan SDP:n suosio oli niin alhaalla, että Lipponen pelotteli omiaan porvarihallituksen uhalla.

SDP:n vaaliavauksessa puhunut Lipponen teki selväksi, että oikeistohallitus johtaisi hyväosaisten paapomiseen ja palkansaajien oikeuksien polkemiseen.

Oppositiojohtaja  Esko Ahon mukaan juuri hallitus oli unohtanut vähäosaiset.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.