Riihimäen varuskunnassa laittomia asbestitöitä

Hämeen työsuojelupiiri on laittanut puolustusministeriön alaisen elektroniikkakeskuskorjaamon työtilat osittaiseen käyttökieltoon Riihimäellä, koska siellä purettiin asbestisementtilevyjä työsuojelusäädösten vastaisesti.

Korjaamo sijaitsee Riihimäen varuskunnassa. Siellä purettiin asbestisementtilevyjä omatoimisesti ja samanaikaisesti, kun tiloissa oli työntekijöitä. Asbestikuituja on saattanut levitä työpaikan ilmaan, kun levyjä hakattiin pieniksi palasiksi. Jopa kuuden henkilön epäillään altistuneen asbestikuidulle. Heidät on määrätty työterveyshuollon tarkastukseen.

Työsuojelupiirin määräyksestä korjaamoa siivoaa nyt asbestityöhön valtuutettu yritys. Tilat voidaan ottaa käyttöön vasta perusteellisen puhdistuksen ja riittävien kontrollimittausten jälkeen.

Tarkastaja Heikki Vuori arvioi, että laittomista ja työsuojelumääräysten vastaisista asbestitöistä aiheutuu puolustusministeriölle useiden tuhansien eurojen kustannukset.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.