Riitely taistelujoukoista jatkuu

Kiistely kriisinhallintalaista ja perustuslakivaliokunnan perjantaisesta tulkinnasta on jatkunut eduskunnassa.

EU:n taistelujoukkojen kouluttamisella on kiire. Asiaa ei auta eduskunnan ja hallituksen sota kriisinhallintalaista. Perustuslakivaliokunnan mukaan päätös EU:n taistelujoukkojen lähettämisestä kuuluu hallitukselle, ei presidentille.

Pääministeri Matti Vanhanen ja valtiovarainministeri Eero Heinäluoma haukkuivat viikonloppuna valiokunnan harvinaisen reippaasti. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari on tyrmistynyt oman puheenjohtajansa, Heinäluoman lausunnoista.

- Nyt sitten kun puheenjohtaja syytti voimakkaasti perustuslakivaliokuntaa politikoinnista ja epäili motiiveja, sitä voi pitää suorastaan pöyristyttävänä. Kyllähän idea on se, että hallitus nauttii eduskunnan luottamusta eikä päinvastoin, Jaakonsaari sanoo.

Myös kokoomuksessa on äimistelty vahvoja kantoja, varsinkin kun valiokunnan näkemystä vastusti vain vasemmistoliitto. Keskustalaiset äänestivät tyhjää.

- Kyllä tässä selkeää poliittista painostusta on ollut. Siitä syystä on erittäin ihmeellistä, että valiokuntaa ja kokoomusta syytetään siitä, että tässä olisi ollut jotain poliittista peliä, sanoo kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen.

Hallituksen mukaan perustuslakivaliokunta yrittää nakertaa presidentin valtaa nimenomaan puolustusvoimain ylipäällikkönä.

- Johtamiskysymys on vakava, sillä ei pitäisi leikkiä. Varoitan siitä, että Suomen puolustusvoimain toimintaa jaettaisiin kahtia: olisi valtiovallan ja presidentin joukot. Ehdottomasti valtioneuvoston rooli Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa mukaan lukien puolustuspolitiikka pitää olla vahva, Heinäluoma toteaa.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 29.11.2005)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.