Rikoksentorjuntaa Satakunnan malliin: Paikalliset partioivat yöllä

Lavialaisyrittäjän mukaan omakotitalomurrot ovat kunnassa vähentyneet sen jälkeen, kun kylän asukkaat aloittivat vapaaehtoisen yöpartioinnin viime kesänä.

– Sen jälkeen kun aloitimme partioinnin kesän lopulla, loppuivat asuntomurrot lähes kokonaan, kertoo paikallinen nimettömänä pysyttelevä yrittäjä.

Lavialla kannatetaankin poliisiylijohtaja Mikko Paateron ehdotusta, että Suomessa otettaisiin pohdintaan vapaaehtoisten värvääminen poliisien avuksi.

– Poliisivoimista on säästetty, joten yöaikaan eivät poliisi tänne hätiin ehdi. Sen tuntuvat varkaatkin tietävän, sanoo lavialaismies.

Satakunnassa sijaitsevalla Lavialla asuntomurtoja alettiin tehdä säännöllisesti noin vuosi sitten. Murrot noudattivat pääosin samaa kaavaa: ensin taloon tultiin kauppaamaan tauluja ja mitä ilmeisimmin tarkistamaan talon irtaimisto. Kun isäntäväki oli seuraavan kerran poissa, käytiin varkaissa.

Paikallisten mukaan taulukauppiaiden ja ryöstöjen aikaan alueella on nähty liikkuvan autoja ulkomaisilla rekistereillä.

– Taulukauppiailla oli lappu, että he ovat kuuromykkiä, joten heidän kanssaan ei voinut puhua.

Yöpäivystäjä saa bensat ja aamupuuron

Lavialaiset ovat tehneet yhteistyötä poliisin ja paikallisten yrittäjien kanssa. Tärkeää on ollut myös laaja mediahuomio, jotta myös varkaat ovat saaneet tiedon yöpartioinnista.

– Poliisin kanssa olemme pitäneet palavereja, ja paikalliset yrittäjät sponsoroivat toimintaa antamalla muun muassa bensarahaa. Yksi yrittäjä tarjoaa aamukahvit ja puuron yöpäivystäjille, kertoo aktiivisesti partioiva lavialaisyrittäjä.

Yöpartiossa on aina kaksi ihmistä kerrallaan, ja partioautolla kierretään pimeimmän yön aikaan 4-6 tuntia.

– Suurin osa päivystäjistä on paikallisia yrittäjiä. Ensin monet luulivat, että homma on raskasta, mutta se onkin aika mukavaa, kun ottaa eväät mukaan ja ajelee yöllä ristiin rastiin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.