Rikosuhripäivystys saa yhä enemmän asiakkaita

Rikosuhripäivystyksen asiakasmäärät ovat nousseet vuosi vuodelta. Viime vuonna yhteydenottoja oli koko maassa yli 17 000.

Nykyisin valtakunnallinen rikosuhripäivystys eli Riku pitää yllä puhelinpalvelua ja nettisivuja. Riku auttaa niin uhreja kuin heidän läheisiäänkin.

Asiakas voi saada keskusteluapua, esimerkiksi Kuopiossa paikallisen kriisikeskuksen kautta. Myös käytännön asioissa autetaan.

- Käytännön apua voidaan antaa sillä tavalla, että asiakas saa meiltä tukihenkilön jonka kanssa lähtee sitten asioimaan esimerkiksi rikosprosessiin liittyvissä eri asioissa, Kuopion Rikosuhripäivystyksen aluesihteeri Eila Kersalo sanoo.

Valtaosa asiakkaista on kokenut väkivaltaa, mutta muunkinlaisenrikoksen – esimerkiksi murron – uhriksi joutuneet ovat yhtä lailla oikeutettuja apuun.

Nyt vietetään kansainvälistä rikosuhriviikkoa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.