Risikko: Pakolaiskiintiötä ei mahdollista nostaa – "Tilanne ei todellakaan vielä hallinnassa"

Suomen ei ole mahdollista nostaa tällä hetkellä pakolaiskiintiötään, sanoo sisäministeri Paula Risikko (kok.). Hänen mielestään Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden tilanne ei ole vielä hallinnassa, vaikka heidän määränsä on vähentynyt viime vuodesta.

– Meillä ei todellakaan ole vielä hallinnassa tämä maahanmuuttotilanne. Meille on saapunut 36 000 turvapaikanhakijaa, ja osa heistä odottaa vielä ensimmäistä päätöstä, Paula Risikko totesi eduskunnan kyselytunnilla.

Hän myös pitää Turkin ja Afrikan maiden tilannetta epäselvänä, koska mitä vain voi tapahtua. EU ja Turkki sopivat maaliskuussa, että jokaista Kreikan saarilta Turkkiin palautettavaa syyrialaista kohti EU ottaa vastaan yhden syyrialaisen Turkista.

– Jos Turkissa tapahtuu jotain sellaista, mikä sopimuksen rikkoo, niin meillä on tilanne täällä ihan toinen.

Kiintiötä laskettiin täksi vuodeksi

Suomen pakolaiskiintiö oli vuodesta 2001 lähtien 750 henkilöä vuodessa, kunnes se nostettiin kahtena viime vuonna 1050:een Syyrian tilanteen vuoksi. Kuluvaksi vuodeksi kiintiö laskettiin jälleen 750:een, ja talousarvioesityksessä ehdotetaan samaa määrää ensi vuodeksi.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen kysyi, miksi Suomi ei korota pakolaiskiintiötään, vaikka sota Syyriassa on pahentunut ja Aleppon tilanne on katastrofaalinen.

– Ennusteet näyttävät siltä, että tilanne on jo aika lailla hallinnassa ottaen huomioon nämä maailmanlaajuiset kriisit, Mikkonen sanoi. 

Risikko vastasi, että Suomi kantaa vastuunsa, mutta ei halua olla houkuttelevampi kuin mikään muukaan maa. Hänen mukaansa kiintiötä voidaan arvioida uusilla silmillä, kun maahanmuuttotilanne rauhoittuu. 

Hän oli samaa mieltä siitä, että hädässä olevia voidaan auttaa parhaiten ottamalla pakolaisia leireiltä. 

– Mutta meillä ei tällä hetkellä ole täysin sellaista mahdollisuutta, koska meillä on paljon muitakin tulijoita.  


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.