Risteilyvieraat Helsingissä: "Haluamme todistaa ruotsalaisten puheet vääriksi"

Tänään vietetään yhtä kesän vilkkaimmista risteilypäivistä Helsingissä. Helsinkiin saapui kaikkiaan kuusi risteilyalusta mukanaan noin 9 000 matkustajaa.

Yksi aluksista oli Tukholmasta Helsingin Eteläsataman Kanavaterminaaliin saapunut Nautica. Laivasta kävelivät ulos muun muassa Newcastlesta Englannista kotoisin olevat John ja Diane Lingwood.

– Aiomme kävellä keskustan alueella, käydä kirkoissa, varsinkin Temppeliaukion kirkossa, ja vain nauttia kaupungista, Diane kertoo.

– Ja mahdollisesti myös oluesta, John lisää nopeasti perään.

Siihen onkin syytä, sillä Dianan mukaan heillä on ruotsalaisia ystäviä, jotka eivät ole kertoneet mairittelevia arvioita suomalaisesta oluesta.

– Haluamme todistaa vääräksi sen, mitä he sanoivat, Diane vitsailee.

Hieman pilvinen sääkään ei Britannian sateisiin tottunutta pariskuntaa haittaa.

– Tämä on paras päivä tähän mennessä. Sää oli ok Englannissa, mutta se oli surkea Belgiassa ja sitäkin pahempi Hollannissa. Tämä on hyvä sää, John sanoo.

Helsinkiin 420 000 risteilyvierasta 

Kesän aikana Helsinkiin odotetaan saapuvan yhteensä noin 420 000 kansainvälistä risteilyvierasta.

Viime vuoden risteilymatkailijoista noin 26 prosenttia oli saksalaisia. Seuraavaksi eniten risteilyvieraita tuli Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta, Espanjasta ja Kanadasta.

Helsingin kaupungin viime vuonna teettämän tutkimuksen mukaan jokainen risteilyvieras jättää oleskelunsa aikana Helsinkiin keskimäärin 65 euroa. Yhteensä risteilyvieraat tuovat kesän aikana Helsinkiin noin 28 miljoonaa euroa. Risteilyvieraat viettävät maissa keskimäärin 4,5 tuntia. Yli puolet heistä ostaa opastetun retken, jonka mukana tutustuu kaupunkiin.

Visit Helsingin mukaan lähes kaikki risteilyalusten matkustajat käyvät maissa Helsingissä. Erityisen tyytyväisiä vieraat ovat paikallisten ystävällisyyteen. Risteilyvieraat ovat tyytyväisiä myös esimerkiksi Helsingin julkiseen liikenteeseen.

Paljon ei brittipariskuntakaan Suomesta vielä tiedä.

– Keskustelimme laivan parvekkeella siitä, mitä tiedämme Suomesta ja minä tiesin jotain toisesta maailmansodasta, mutta sen lisäksi en mitään, John toteaa.

Tiukalla aikataululla patikoimaan

Floridalaiset Julie ja Ethan Van Voorhis aikovat käyttää aikansa maissa luonnon helmassa.

– Meillä on opas ja aiomme mennä luonnonpuistoon melomaan tai vaeltamaan, syömme lohta ja menemme kylpylään, Julien kertoo pariskunnan suunnitelmista.

Kovin pitkälle luontoretkelle Van Voorhiseilla ei kuitenkaan ole aikaa, sillä laiva saapui satamaan kello 10 ja takaisin laivalla pitäisi olla viideltä iltapäivällä.

Floridalaiset myöntävät, että he eivät tienneet Suomesta etukäteen mitään, mutta heidän ensivaikutelmansa on hyvä. Suomalaisten maine kovina alkoholin lipittäjinäkään ei amerikkalaisia hetkauta.

– Kaikki ajattelevat samaa amerikkalaisista. Täällä on kylmä, joten uskon, että teidän täytyy juoda vodkaa, Julie nauraa.

Porontaljat tekevät kauppansa

Veera Pelkosen Lappi-aiheisella matkamuistokojulla Kauppatorilla käy kuhina. Turistit hypistelevät esimerkiksi porontaljoja, mutta yhtäkään taljaa ei ole vielä tänään tarttunut turistin matkaan.

Kuka porontaljoja sitten ostaa?

 – Sellaiset, jotka ovat vähän kylmemmistä maista. Tänään ei ole vielä tullut taljakauppoja, mutta toivotaan hyvää iltapäivää, Pelkonen kertoo.

Porontaljoja on hänen mukaan ostettu myös Uuteen-Seelantiin ja Australiaan, vaikka eläinperäisten tavaroiden tuonnissa onkin siellä tiukat rajoitukset. Taljoja ovat ostaneet myös kiinalaiset ja korealaiset.

Taljojen lisäksi kaupaksi käyvät poronsarvista tehdyt pullonavaajat, puiset tuotteet ja magneetit.

Pelkosen kojulla on käynyt asiakkaita ympäri maailmaa, eksoottisimmat vieraat ovat olleet Ecuadorista, Costa Ricasta ja Guatemalasta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.