Rivitalo tulessa Savonlinnassa – mittavat vahingot

Kuuden huoneiston kaksikerroksinen rivitalo palaa Savonlinnassa.

Kuopion hätäkeskuksen mukaan turmassa ei ole sattunut henkilövahinkoja. Talosta on tulessa neljä huoneistoa, joista kaksi huoneistoa on tuhoutunut täysin. Kaksi kärsi palo- ja vesivahinkoja, ja lisäksi kaksi huoneistoa kärsi pienempiä vahinkoja. Myös talon ullakkotilat ovat palaneet koko rakennuksesta.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Savonlinnan Nojanmaanlahdentielle varttia yli yhdeksältä illalla. Palomestari Ismo Vihron mukaan tulipalo alkoi rakennuksessa kiinni olevasta varastosta. 

Vihro luonnehti aineellisia vahinkoja mittaviksi. Sammutustyöt jatkuvat pitkälle aamuun.

Huoneistojen asukkaille on järjestetty majoitus muualta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.