Romanialaisia Suomeen yhteiskunnallisista syistä

Viranomaisilta saatujen tietojen mukaan romanialaisia on saapunut Suomeen viimeisen viikon aikana paremman tulevaisuuden ja elinolojen toivossa.

Romanialaisia on viime viikolla tullut Suomeen eri viranomaisilta saatujen hajatietojen mukaan työ- ja koulutusmahdollisuuksien sekä paremman tulevaisuuden tai elintason toivossa.

Suomeen on viime viikon aikana tullut romanialaisia joko Saksan tai Ruotsin kautta kaikkiaan noin 200. Käytännössä heistä kaikki ovat hakeneet tai ovat hakemassa täältä turvapaikkaa. Köyhyys on noussut keskusteluissa varsin keskeiseksi.

Rajavartiolaitos vastaa saapuneiden turvapaikanhakijoiden turvapaikkapyyntöjen vastaanotosta ja rekisteröinnistä, jonka jälkeen turvapaikkatutkinta siirtyy ulkomaalaispoliisille. Tämä tutkintatieto ei ole julkista.

Romanialaisten turvapaikkatutkintaa johtanut komisario Jaakko Heinilä kertoo yleisellä tasolla romanialaisten viitanneen kuulusteluissa ylipäätään yhteiskunnallisiin syihin, joita heiltä on rotunsa vuoksi evätty. Yhteiskunnallisiksi syiksi on ilmoitettu mm. terveyspalveluita ja koulutuspalveluita sekä ostospalveluita eli kaikki romanialaiset eivät ilmoituksensa mukaan saa terveydenhuoltoa, koulutusta tai käydä kaupassa.

Romanialaisten matkareitti ei tarkkaan ole tiedossa, mutta kaikki viime viikolla tulleet ovat heidän oman kertomansa mukaan lähteneet Romaniasta. Suuri osa heistä sanoo matkanneensa rekalla Saksaan tai Ruotsiin ja edelleen laivalla Suomeen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.