Romanien asunnonsaanti vaikeutunut

Romanien asunto-ongelmat ovat kärjistyneet. Romanikulttuurin erityispiirteet vaikeuttavat asunnon saantia.

Romanien asema asuntomarkkinoilla on vaikeutunut. Heidän on viime aikoina ollut liki mahdoton saada asuntoa yksityiseltä vuokranantajalta, ja vaikeuksia on tullut vastaan myös kunnallisella puolella.

Valtaosa ongelmista johtuu siitä, että asunnon tarjoajat eivät tunne romanikulttuurin erityispiirteitä, sanoo Etelä-Suomen läänin romaniasiain neuvottelukunnan sihteeri Malla Laiti.

Malla Laiti kertoo, että peruslähtökohdiltaan romanien asuntoasiat ovat kuitenkin suhteellisen hyvällä tolalla. Ongelmia syntyy silloin, kun romanit haluavat vaihtaa asuntoa ja asunnon tarjoajat eivät osaa ottaa huomioon romanikulttuurin erityispiirteitä. Kulttuuri sisältää muun muassa erilaisia puhtaus-, moraali- ja tapasääntöjä.

-Romanit eivät asu päällekkäin. Jos yläpuolella asuu romaneja, alapuolelle ei voi muuttaa, Laiti kuvailee yleisintä kerrostaloasumisen ongelmaa. Tämä johtuu siitä, että romanikulttuurin perinteisten puhtaustapojen mukaan se, mikä on pöytätasolla, on puhdasta ja lattialla oleva on vähemmän puhdasta. Alapuolella asuva on lattiatasossa toiseen nähden. Laitin mukaan ongelman voi ratkaista sijoittamalla romaniperheet kerrostalon eri nurkkiin. Kerrostaloasuminen tuo myös muita ongelmia. Asunnoissa on harvoin useampi kuin yksi wc ja suihku, minkä vuoksi romaninuoret käyttävätkin yleensä esimerkiksi pyykkituvan vessaa ja käyvät uimahallissa tai muiden romaninuorten luona peseytymässä. Samoin nuoret eivät kuivata pyykkiään vanhempiensa näkyvillä. Usein he joutuvatkin varaamaan taloyhtiöstä useamman pyykkivuoron saadakseen puhtaita vaatteita.

Suomessa asuu tällä haavaa noin 10 000 romania. He ovat levittäytyneet eri puolille Suomea.

Romanit ovat raportoineet ongelmista etenkin Imatran ja Oulun seuduilta. Jälkimmäisellä paikkakunnalla tilanne kärjistyi viime keväänä, jolloin vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen toimistoon alkoi sadella yhteydenottoja. Toimiston ylitarkastaja Pirkko Takalo kertoo, että asiaa puitiin parisen viikkoa sitten Oulun kaupungin viranomaisten kanssa. Hänen mukaansa erityistä huomautettavaa ei lopulta ollut. Jatkossa kaupungin viranomaisten ja romanien välistä yhteistyötä on tarkoitus tiivistää.

-Olemme tyytyväisiä, että tällainen yhteistyöverkosto on nyt perustettu. Uskomme, että sen avulla luomme jatkossa entistä paremmat edellytykset ymmärtää toistemme tarpeita ja kannanottoja, Oulun kaupungin asuntotoimen päällikkö Kaija Puhakka selittää.

Ennakkoluulot kiusaavat

Malla Laiti kertoo, että uudessa asuinympäristössä esiintyy usein voimakkaita ennakkoasenteita.

-Eräs äiti kertoi, että naapurit uhkaavat kutsua poliisit, kun hän istuu kotipihansa hiekkalaatikolla leikkivän lapsensa kanssa, Laiti selittää. Hän kertoo myös tapauksesta, jossa isännöitsijä tuli romaniperheen kotiin uhkailemaan häädöllä. Naapurit olivat valittaneet, että romaniasunnossa remontoidaan koko ajan ja hirveä hakkaus kuuluu muihin asuntoihin. Mitään remonttia ei kuitenkaan ollut.

-Näissä tilanteissa romanit joutuvat tekemään lujasti töitä sen eteen, etteivät he katkeroituisi ja kokisi valtaväestön kohtelevan heitä koko ajan epäoikeudenmukaisesti, hän kuvailee.

Neuvottelukuntia perustettu

Romanit ovatkin ryhtyneet puolustamaan oikeuksiaan viime vuosina entistä napakammin. Jokaisen läänin yhteydestä löytyy tätä nykyä esimerkiksi alueellinen romaniasiain neuvottelukunta. Neuvottelukunnan tehtävänä on toimia eräänlaisena tulkkina romanien ja viranomaisten välillä, jotta molemminpuolinen ymmärrys lisääntyy.

MTV3-STT

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.