Mainos

"Romanikerjäläisille ei kannata rakentaa pysyviä leirejä Suomeen"

Helsingin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä on sitä mieltä, että romanikerjäläisongelman ratkaiseminen edellyttää jatkossa EU-tasoisia toimenpiteitä. Hänen mielestään Romianian romanikerjäläisille ei kannata rakentaa pysyviä leirejä Suomeen. Kalasatama ei ole tulevaisuudessa enää romanikerjäläisten sijoituspaikka.

- Kyllä me yritetään ratkaista asia niin, että Kalasatamaan ei esimerkiksi ensi kesänä enää tulisi romanikerjäläisiä. Leiriytymisratkaisu ei ole oikea ratkaisu. Lähtökohtana on se, että kerjäläisten lähtömaissa pitää saada asiat sellaiseen kuntoon, ettei toisessa EU-maassa tarvitse käydä kerjäämässä.

Kerjäläiset takaisin kotimaahansa

Helsingin sosiaalivirasto päätti tänään lähettää Romanian romanikerjäläiset takaisin kotimaahansa.

- Olimme eilen siinä tilanteessa, että meidän on nyt tehtävä jotain. Mielestämme järkevin lähtökohta oli se, että he eivät ole autettavissa Suomessa millään tavoin, vaan he palaavat lähtömaahansa. Tähän päädyttiin heidän kanssaan yhteistuumin.

Romanian romanikerjäläiset olivat majoittuneena Kalasataman alueelle sosiaalikeskus Satamaan. Paitsi kova pakkanen myös viime viikonlopussa sattunut tulipalo vaikutti lähtöpäätökseen.

Osa romanikerjäläisten majoitustilasta tuhoutui tulipalossa Kalasatamassa sunnuntai-iltana. Tulipaloa ei paloviranomaisten mukaan epäillä tuhopoltoksi. Romanit hätämajoitettiin Kalasataman alueella sijaitsevaan toimistorakennukseen, mutta paloviranomaiset tekivät maanantaina päätöksen, että siellä ei voi paloturvallisuusyistä asua. Myöskään ulos ei voi vetää enää sähköjä.

Räihän mukaan keskusteluissa romanit olisivat halunneet lähteä vasta kymmenen päivän kuluttua.

- Sitten kuitenkin katsottiin, että meillä ei ole mahdollisuutta järjestää tilapäismajoitusta, joten päädyimme siihen, että he palaavat kotimaahansa kahden päivän kuluttua.

Bensarahat ja lauttamaksut

Helsingin kaupunki kustantaa noin 40 romanikerjäläiselle bensarahat kotimaahan ja lauttamaksut Helsingistä Tallinnaan. Bensarahojen jako alkaa huomenaamuna. Autoa kohti rahaa annetaan 300 euroa, ja jokaisessa autossa matkustaa 4-5 henkilöä. Lisäksi jokaiselle henkilölle kustannetaan 25 euron lauttalippu.

Helsingin sosiaalivirasto on ollut yhteydessä Romanian paikallisviranomaisiin.

- Olemme selvittäneet, että olosuhteet ovat turvalliset siellä.

Tulevatko kerjäläiset takaisin?

Räihä pitää mahdollisena, että kerjäläiset palaavat jälleen takaisin Suomeen keväällä.

- Kyllähän tämä kerjäläisilmiö on tullut Suomeen. Jos eivät samat henkilöt tule, niin jotkut sieltä todennäköisesti tulevat tänne.

MTV3 Uutisten Kalasatamassa haastattelema romanikerjäläinen luonnehtii tilannettaan huonoksi. Myös pakkanen harmittaa miestä, joka haluaa pysytellä nimettömänä. Hän vakuuttaa toimittajallemme kuitenkin palaavansa takaisin Suomeen kolmen kuukauden kuluttua.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.