Romaniryhmien ammuskelun syy epäselvä

Mikkelin eilisiltaisessa ampumavälikohtauksessa haavoittuneiden kolmen ihmisen tila on poliisin tutkinnanjohtajan Vesa Väänäsen mukaan vakaa.

-Loukkaantuneiden tila on vakaa, mutta heidän vammansa ovat kohtuullisen vakavia. Heillä ei ole välitöntä hengenvaaraa, kertoo Väänänen.

Ammuskelussa Mikkelin torilla haavoittui kaksi romania sekä kahvilan myyjänä ollut nainen. Romaniryhmien välinen sanaharkka torikahvilassa kärjistyi tulitaisteluksi toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Väänäsen mukaan alkoholilla ei ollut osuutta tapahtuneeseen.

-Näyttää siltä, että riita on syntynyt äkillisesti ja johtanut sen selvittämiseen asein. Koko tämän päivän kestäneessä tutkinnassa kuulusteltiin todistajat mukaan lukien noin 20:tä ihmistä. Poliisi etsii edelleen muutamaa seurueiden jäsenistä. Riidelleissä romaniseurueissa oli yhteensä noin 10 henkeä. Tapahtumahetkellä sekä kahvilassa että torilla oli useita ihmisiä.

Luoti myös kävelykadun yli

Mikkelin ampumavälikohtauksessa ammuttiin lähietäisyydeltä noin 20 laukausta. Väänäsen mukaan kaikkien luotien lentorataa ja osumapaikkoja saadaan tuskin koskaan selville. Vaaravyöhykkeessä oli useita kymmeniä ihmisiä.

-Yksi laukauksista lensi kävelykadun toiselle puolelle rikkoen tavaratalon ikkunan. Silminnäkijähavaintojen mukaan tulituksessa käytettiin useita pistoolimallisia ampuma-aseita. Poliisilla ei ole tarkkaa tietoa niiden lukumäärästä tai tehokkuudesta.

Mikkelin poliisi jatkaa tilanteen selvittämistä. Väänänen olettaa, että tutkinnan edetessä pöytäkirjavaiheeseen rikosnimikkeet tulevat olemaan tapon yrityksiä. Illalla tapauksen yhteydessä kiinniotetut romanimiehet päästettiin tänään vapaiksi.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.