Rotavirusrokotetta suositellaan pikkulasten rokotusohjelmaan

Rotaviruksen aiheuttama ripuliepidemia kiusaa vuosittain 22 000 lasta Suomessa. Tauti ruuhkauttaa myös sairaaloita ja terveyskeskuksia.

Asiantuntijaryhmät suosittelevat rotavirusrokotetta pikkulasten rokotusohjelmaan. Jos rahoitus järjestyy, se voi olla ohjelmassa jo vuonna 2009. Rokotusohjelmassa rokote suojaisi kaikkia vauvoja, kun nykyisin itse maksettavan rokotteen saa vain viidesosa vauvoista.

- Rotaviruksen aiheuttama ripuliepidemia on Suomessa lähes jokavuotinen riesa kevättalvella, sanoo rokotetta arvioineen asiantuntijaryhmän puheenjohtaja, dosentti Marjo Renko.

Rotaviruksen kouriin joutuvat lähes kaikki pikkulapset elämänsä varhaisvuosina. Se aiheuttaa myös pahoja ruuhkia sairaaloihin ja terveyskeskuksiin.

Noin 11 000 lasta tarvitsee vuosittain lääkärin apua rotaviruksen vuoksi, ja yhtä moni kamppailee viruksen kanssa kotihoidossa. Noin 2400 lasta joutuu sairaalahoitoon Lähes joka vuosi lapsia myös menehtyy tähän tautiin.

Kansanterveyslaitoksen asiantuntijaryhmä on todennut markkinoilla olevat rokotteet tehokkaiksi ja turvallisiksi. Rokote estäisi vaikeista sairaalahoitoa vaativista rotavirusripuleista 90 prosenttia.

Rokote lisäisi asiantuntijaryhmän laskelmien mukaan rokotusohjelman kustannuksia 5-6 miljoonalla eurolla. Sen on kuitenkin arvioitu jopa säästävän yhteiskunnan kustannuksia, jos huomioidaan myös kustannukset, jotka aiheutuvat esimerkiksi vanhempien työstä poissaoloista.

Rokotteen kustannus noin 150 euroa

- Nykyisin tilanne on hyvin sekava ja pikkuvauvat ovat eriarvoisessa asemassa, sanoo Renko.

Noin viidesosa vanhemmista ostaa itse noin 150 euroa maksavan rokotesarjan apteekista, ja rokote annetaan lapselle neuvolassa.

Rokote annetaan suun kautta niin että ensimmäinen annos annetaan esimerkiksi kahden kuukauden iässä ja viimeinen neljän kuukauden iässä.

- Kaikki vanhemmat eivät kuitenkaan edes tiedä tästä mahdollisuudesta, arvelee Renko.

Poikkeuksena on Kainuu, missä on paikallisesti päätetty antaa kaikille vauvoille rokotus ensi vuoden alusta lähtien.

Ohjelmaan tyrkyllä neljä rokotetta

Rokotusohjelmassa on tällä haavaa kahdeksan kaikille annettavaa rokotetta sekä neljä riskiryhmille annettavaa rokotetta. Uusia tulokkaita olisi tyrkyllä rotavirusrokotteen lisäksi vielä kolme. Vesirokko- ja pneumokokkirokotteen hyötyjä ja haittoja selvitetään parhaillaan asiantuntijaryhmässä, ja myös papilloomavirusrokotteen hyötyjä ja haittoja mitataan laajassa tutkimuksessa Suomessa.

Nykyisellään rokoteohjelman kustannukset ovat 10,6 miljoonaa euroa vuodessa. Rotavirusrokote nostaisi kustannukset noin 16 miljoonaan euroon.

Vesirokkorokotuksen kustannukset on arvioitu neljäksi miljoonaksi, pneumokokkirokotuksen yhdeksäksi miljoonaksi ja papilloomavirusrokote 15 miljoonaksi euroksi, jos se annettaisiin kolmena annoksena sekä työtöille että pojille, sanoo Kansanterveyslaitoksen rokoteosaston johtaja Terhi Kilpi.

Rokotusohjelman uusista tulokkaista päättää sosiaali- ja terveysministeriö.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.