Ruisrockissa viihtyivät kymmenettuhannet festarivieraat

Ruisrock keräsi Turun Ruissaloon yhteensä 67 000 festivaalikävijää. Perjantaina paikalle saapui 24 000 juhlijaa, lauantaina kävijöitä oli 27 000 ja sunnuntaina 16 000. Festivaalin avajaispäivä oli yksi 2000-luvun Ruisrock-festivaalien vilkkaimpia.

Festivaalin kohokohta oli etenkin sunnuntai-illan pääesiintyjä Manu Chao La Ventura.

Ruisrockin turvallisuuspäällikkö Ville Ketosen mukaan koko viikonloppu sujui rauhallisesti ilman mainittavia järjestyshäiriöitä.

Myös poliisi kertoo, että suuresta kävijämäärästä ja helteisestä kelistä huolimatta juhlijat pysyivät aisoissa. Kolmen päivän aikana paljastui 36 huumausaineen käyttörikosta. Rattijuoppoja puolestaan jäi kiinni vain yksi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.