Runsas punkkikesä näkyy edelleen sairaaloissa

Lämmin alkutalvi on pidentänyt myös punkki-kautta. Punkin pureman voi saada jopa joulukuussa.

Runsas punkkikesä näkyy edelleen yliopistollisissa keskussairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Esimerkiksi Turun yliopistollisen keskussairaalan infuusiopoliklinikalle tulee viikoittain uusia borrelia-tapauksia. Lämmin alkutalvi onkin luonut punkeille ihanteelliset kasvuolosuhteet, jonka vuoksi punkkitartuntoihin voi törmätä jopa joulukuussa.

-Nythän on poikkeuksellisen lämmintä ollut syksyllä. Normaalistikin punkin pureman voi saada loka-marraskuussa hyvinkin, niin nyt se on aivan mahdollista myös joulukuussa, kertoo dosentti Jarmo Oksi Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Iho-oireiset potilaat hoidetaan terveyskeskus-tasolla, mutta sairaaloihin päätyvät ne potilaat, joilla oireina on kasvohalvaus, niveloireilua tai vähäoireinen aivokalvontulehdus. Tällöin potilaat käyvät kerran päivässä kolmen viikon ajan saamassa suonensisäistä antibioottihoitoa.

Ei ole siis mitenkään poikkeavaa, että borrelia-potilaita on vuoden ympäri, mutta tänä vuonna potilasmäärät ovat olleet nousussa. Viime vuonna borrelia-infektioita oli koko maassa nelisen tuhatta, tänä vuonna luku noussee viiteen tuhanteen. 10 vuoden aikana borreliatartuntojen määrä on kaksinkertaistunut. Borrelia-bakteerin pääasiallinen levittäjä on punkki, mutta poikkeuksiakin löytyy.

-Periaatteessa Paarman puremasta sen joskus voi saada mutta useammin on kyse siitä, että on kuitenkin ollut punkin purema, joka on jäänyt huomaamatta, toteaa Oksi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.