Ruohonen-Lernerin lausunnot kummastuttavat konkareita

Perussuomalaisten kansanedustajan Pirkko Ruohonen-Lernerin lausunnot naisen palkkaamisesta kummastuttavat konkarikansanedustajia. 

Ruohonen-Lerner sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että kannattaisi mieluummin palkata nuoria miehiä kuin naisia. 

Myöhemmin Ruohonen-Lerner harmitteli sanomaansa ja sanoi uskovansa, että kaikki hänet tuntevat tietävät kyseessä olleen vitsin.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula pohtii, että Ruohonen-Lerner saattoi haluta näpäyttää omiaan lausunnollaan.

– Minulle tuli ensimmäisenä mieleen, että Ruohonen-Lerner on joutunut niin monta vuotta ryhmäpuheenjohtajan selittelemään ryhmäläistensä sammakoita, että hän päätti nyt maksaa potut pottuina, Kontula sanoo MTV Uutisten haastattelussa.

Myös kansanedustaja Paula Lehtomäki (kesk.) pohti, olisiko Ruohonen-Lerner puhunut sarkastisesti.

– Lehtikommentin perusteella on vaikea sanoa, että tarkoittiko hän sen sarkasmiksi vai mikä siinä oli se henki, mutta kyllä asia on tärkeä ja sillä on yleisempää merkitystä. Kyllä nuorten naisten työmarkkina-asemaan vauvansaanti vaikuttaa.

Lehtomäki kertoo, että sukupuoli ei ole vaikuttanut hänen avustajavalintaansa.

– Minulla on olut sama mieshenkilö avustajana 15 vuotta.

SDP:n kansanedustaja Mikael Jungner puolestaan pohtii, että olisi jopa lainvastaista palkata henkilö työhön sukupuolen perusteella.

– Mielestäni on sääli, että löytyy työnantajia, jotka ajattelevat noin. Sehän on selvää, että aina kannattaa palkata hyvä työntekijä. ja se taitaa itse asiassa olla lainvastaista palkata työhön sukupuolen perusteella. 

Hän huomauttaa, että nuorten naisten asemassa työelämässä on vielä parannettavaa.

Kokoomuksen kansanedustaja, Ben Zyskowiczin avustaja on tällä hetkellä äitiyslomalla ja hänellä on sijainen, joka on myös nuori nainen.

Hän katsoo, että kansanedustajilla ei välttämättä ole käytännön tason tietoa.

– Jos kansanedustajat olisivat itse avustajiensa työnantajia, toimisivat tässä suhteessa samassa asemassa kuin yrittäjät, niin varmasti nämä kysymykset ja tähän liittyvät naisia syrjivät nykykäytännöt ja lainsäädännöt tulisivat sitä kautta kansanedustajille tutummiksi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.