Ruoka-apua jaettiin ennätysmäärä - "kertoo karua kieltä"

Seurakunnat jakoivat viime vuonna ennätysmäärän EU-elintarviketukea. Elintarvikkeita jaettiin yli 714000 kiloa noin 125000 ihmiselle. Eniten ruoka-apua annettiin suurille lapsiperheille.

- Suuri asiakasmäärä kertoo karua kieltä siitä, että eriarvoistumisen kasvua ei ole saatu pysähtymään. Ilman ruoka-apua monet näkisivät nälkää, sanoo Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen.

Pajusen mukaan kirkko joutuu paikkaamaan ruoka-avulla julkisen palvelun aukkoja.

EU-ruokapaketeissa on kymmenen tuotetta. Mukana on esimerkiksi vehnäjauhoja, makaronia, näkkileipää ja puurohiutaleita.

Tänä vuonna seurakuntien jaettavaksi on tulossa noin 500000 kiloa ruokaa. Päätös tuen jatkumisesta tuli vuodenvaihteessa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.