Ruokakaupassa tehtiin erikoinen löytö – "Joku ulkomaalainen lisko todennäköisesti"

Helsingissä Kampin keskuksesta otettiin tiistaina kiinni noin 20 senttimetriä pitkä lisko, jonka arvioitiin tulleen kuorman mukana Suomeen, kerrottiin Helsingin pelastuslaitoksen valvomosta.

– Joku ulkomaalainen lisko se todennäköisesti oli. Se oli sen verran erinäköinen kuin esimerkiksi sisilisko, valvomosta todettiin.

– Voihan se tietysti olla jonkun lemmikki, mutta olettamus on, että se tuli jonkun kuorman mukana Suomeen.

Lisko löydettiin ruokakaupasta, jonka henkilökunta otti liskon kiinni. Paikalle hälytetty pelastuslaitoksen yksikkö vei liskon Kampista Korkeasaareen.

Helsingin pelastuslaitoksen mukaan lisko oli kunnossa.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.