Ruotsissa lentolakko - Turun ja Vaasan lentoja perutaan

Lentoyhtiö SAS peruu huomenna yhteensä kymmenen edestakaista lentovuoroaan, koska työtaistelu Ruotsissa jatkuu.

Peruutusten joukossa on SAS:n Turun ja Vaasan vuoroja, yhtiön viestinnästä kerrotaan. Ainakin aamulento Vaasasta Tukholmaan on peruttu, ilmenee Finavian verkkosivuilta.   

Yhtiö kertoo olevansa yhteydessä matkustajiinsa ja pyrkivänsä löytämään asiakkailleen korvaavat lennot.  

Tänään SAS on perunut yhteensä 12 lentovuoroa muun muassa Tukholman ja Vaasan sekä Tukholman ja Turun välillä. Lisäksi lentämättä jäi Ruotsin sisäisiä lentoja. Tämän päivän peruutukset vaikuttivat yhteensä noin 450 matkustajan matkoihin.   

Lakko johtuu työriidasta, joka koskee muun muassa matkustamohenkilökunnan palkkoja.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.