Rusin veljeksille ei syytettä vakoilujutussa

Törkeästä vakoilusta epäillyt Jukka ja Alpo Rusi välttyvät syytteiltä. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski on tehnyt vakoilujutussa syyttämättäjättämispäätöksen. Rautakosken mukaan jutun esitutkinnassa saatu näyttö ei riitä syytteiden nostamiseen.

Alpo ja Jukka Rusia ei syytetä vakoilusta ns. Stasi-jutussa. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski on päättänyt jättää syytteen nostamatta näytön puuttumisen perusteella epäiltyä törkeää vakoilua koskevassa asiassa. Tapauksessa ei syytetä myöskään muita henkilöitä.

Alpo ja Jukka Rusin oli epäilty yhdessä syyllistyneen vuosina 1969 - 1976 törkeään vakoiluun. Alpo ja Jukka Rusi ovat olleet merkittynä Saksan Demokraattisen Tasavallan (DDR) turvallisuusministeriön ulkomaantiedustelun operaatiorekisteriin koodilla XV/11/69.

Heidän oli epäilty luovuttaneen DDR:lle salassa pidettäviä tietoja ja asiakirjoja Suomen ulkomaansuhteita ja ulkomaankauppaa koskevista seikoista.

Vakoilua oli ollut syytä epäillä törkeäksi, koska se oli rekisteritietojen perusteella jatkunut pitkällä aikavälillä ja luovutettujen tietojen määrä oli huomattavan suuri. Suoritetussa esitutkinnassa ei kuitenkaan saatu yksilöityä esitutkinnan kohteena olleista 100:sta tietoluovutuksesta kuin 33 kappaletta ulkoasiainministeriön asiakirjoja. Operaatiota XV/11/69 koskevat kansiot on Saksan viranomaiset tietojen mukaan tuhottu.

Esitutkinnassa ei saatu riittävää näyttöä seikoista, jotka tekevät teosta törkeän. Jotta vakoilua voitaisiin pitää törkeänä, sen on tapahduttava poikkeuksellisissa oloissa, sen on koskettava Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaantiedustelulle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle erittäin merkittävää seikkaa, tai sen on oltava omiaan aiheuttamaan erityisen suurta vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle. Vakoilun on oltava lisäksi kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Koska vakoilun on epäilty tapahtuneen jo 26 - 33 vuotta sitten, ei syyteharkintaa ole ollut mahdollista suorittaa kuin törkeästä vakoilusta.

Alpo Rusi on useaan otteeseen kiistänyt syyllistyneensä vakoiluun. Jukka Rusi ei ole kommentoinut tapausta julkisesti.

Alpo Rusi helpottui päätöksestä

Vakoiluepäilyistä vapautunut Alpo Rusi on helpottunut syyttämättäjättämispäätöksestä. Rusi toteaa, että on alusta alkaen tiennyt olevansa syytön. Hän uskoo, että oikeusvaltio näyttää puolensa ja palauttaa hänen maineensa.

Rusi ei ottanut suoraan kantaa siihen, aikooko hän mahdollisesti ryhtyä vaatimaan oikeusteitse vahingonkorvauksia suojelupoliisilta.

Sisäministeri Kari Rajamäki ei näe mitään moittimista suojelupoliisin toiminnassa Alpo Rusin tapauksessa. Rajamäki totesi iltapäivällä, että suojelupoliisin on toimittava, kun tutkintakynnys on ylittynyt.

-Suojelupoliisi on tehnyt virkavelvollisuutensa mukaisen työn. Ellei työhön olisi ryhdytty, suojelupoliisi olisi rikkonut virkavelvollisuutensa, poliisiasioista vastaava Rajamäki sanoi.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 11.06.2003)

(Seitsemän uutiset 11.06.2003)

Vakoilujutun esitutkintamateriaali tuli valtaosin julkiseksi syyttämättäjättämispäätöksen myötä. Mitä tämä esitutkinta-aineisto kertoo?
(Kymmenen uutiset 11.06.2003)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.