Sää kylmenee viikonloppuna: Lappiin jopa -30 astetta – lumikuuroja eteläänkin

Sää on kylmenemässä viikonlopuksi. Lapissa pakkasta voi olla paikoin 20-30 astetta. Lumikuurot ovat mahdollisia myös etelässä.

Tänään torstaina sadealue leviää maan etelä- ja keskiosaan. Sateen pohjoisreunassa sade on räntää ja lunta. Etelässä sateet ovat vettä ja enimmäkseen heikkoja. Sade tulee kuitenkin voimakkaan tuulen kera.

– Eteläisillä merialueilla ja rannikoilla voi olla myrskypuuskia. Eniten lunta kertyy Etelä-Lappiin, perjantai-iltapäivään mennessä paikoin 10-15 senttimetriä, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Merivesi on korkealla ja paikoin yhä nousussa.

Perjantai on pakkaspäivä pohjoisessa. Etelässä on tuulista, melko aurinkoista ja lämpötilat plusasteilla. Lauantaina sää kylmenee koko maassa.

– Lapissa tulee lumisateita ja jos jotain sataa muualla, se on etelässäkin räntää tai lunta lauantai-iltaan mennessä. Sateet ovat kuuroluonteisia. Etelässä lämpötilat ovat lähellä nollaa, Pohjois-Lapissa pakkasta voi olla jo 15 astetta.

Lapissa pakkanen kiristyy entisestään sunnuntaina.

– Pakkaslukemat voivat olla Lapissa paikoin 20-30 asteessa heikkotuulisimmilla ja selkeillä alueilla laaksoissa. Etelämpänä sunnuntai on puolipilvinen tai pilvinen. Heikot ja paikalliset lumikuurot ovat mahdollisia etelässä asti, mutta yhtenäistä lumipeitettä ei tästä ole tulossa. Viikonlopun aikana sakeita lumikuuroja voi tulla meren läheisyydessä sekä länsirannikolla että kaakossa, sanoo Pekka Pouta.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.