Sää lauhtuu - jäätyneitä putkia ei kannata sulatella itse

Sään ennustetaan lauhtuvan huomenna reippaasti. Nopea lauhtuminen saattaa myös lisätä putkirikkojen riskiä. Ongelmiin kannattaa varautua hyvissä ajoin.

- Kyllä ne suojaukset on pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Nyt voi vain panna kädet ristiin ja toivoa, ettei jäädy. Näiden asioiden kanssa kannattaa ennakoida, neuvoo Kiinteistöliiton LVI-neuvontainsinööri Hannu Laksola.

Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) verkkopalveluyksikön päällikkö Pentti Janhunen muistuttaa, että vesimittari pitäisi suojata jäätymiseltä.

- Vesimittaritilan lämmityksestä on tärkeää huolehtia, ettei mittaritilan ikkuna esimerkiksi jää auki. Vesimittarin jäätyminen on yleinen ongelma. Vesiputket kulkevat maan alla, joten niitä on vaikea jälkeenpäin lämpöeristää.

Näin alkutalvesta putkien jäätymiset ovat kuitenkin harvinaisempia kuin pitkän pakkasjakson jälkeen.

- Yleensä maan alla olevien putkien jäätyminen tapahtuu pitkän ajan kuluessa, kun routa menee maaperässä syvemmälle. Jos nyt näin alkutalvesta putket jäätyvät, eristykset on huonosti tehty. Silloin kannattaa kutsua asiantuntija tutkimaan tilannetta, neuvoo Hannu Laksola.

- Sesonki ei ole vielä alkanut. Pahoina talvina Helsingin seudulla sattuu satoja putkien jäätymisiä, laske Pentti Janhunen.

Putket jäätyvät helposti etenkin kylminä, vähälumisina talvina. Lumi toimii eristeenä ja suojaa putkia jäätymiseltä.

Vääränlainen sulatus iso riski 

Sekä Laksola että Janhunen muistuttavat, että jäätyneiden putkien sulattaminen on ammattilaisten työtä.

- Itse ei kannata sulatella vaan kutsua paikalle LVI-alan ammattilainen. Omat sulatusoperaatiot voivat aiheuttaa vesivahinkoja, hygieniariskin ja jopa tulipalovaaran. Vesimittaria ei saa edes itse ottaa pois ja liitosten avaaminen on LVI-asiantuntijoiden alaa, painottaa Pentti Janhunen.

- Asiantuntemusta on monenlaista. Parasta on sulattaa jäätynyt putki varovasti höyryllä ja hyvä, jos tekijänä on ammattilainen. Vääränlaisesta sulatuksesta voi seurata suurempi vesivaurio, varoittaa Hannu Laksola.

Vesiputkia voi pitää sulana myös sähkövastuksella.

- Jos vesijohdossa on lämmitysmahdollisuus, sen voi laittaa kovien pakkasten aikaan päälle, neuvoo Janhunen.

- Sähkövastuksella voi pitää putkia lämpiminä, mutta kalliiksihan se tulee. Yleensä jäätyminen kannattaa pyrkiä estämään hyvällä lämpöeristyksellä, sanoo Laksola.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.