Sää lauhtuu: Lunta ja vettä sataa monin paikoin – varo liukkaita teitä

Sää on tänään monin paikoin sateista.  Sateita tulee maan etelä- ja keskiosassa sekä Länsi-Lapissa.

– Rannikolla ja Lounais-Suomessa sateet tulevat vetenä, muualla lumena, kertoo MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Tiet ja kadut ovat paikoin liukkaita, joten varovaisuus kannattaa niin autolla, pyörällä kuin kävellenkin.

Lunta on luvassa tänään myös aivan uusille alueille, kuten Tampereen pohjoispuolelle.

Päivälämpötila on Länsi-Suomessa nollan asteen molemmin puolin. Itä-Suomessa on muutama aste pakkasta.

– Lapissa sää on lauhtumaan päin, sillä vielä aamulla siellä on paikoin jopa kolmekymmentä pakkasastetta, mutta iltapäivällä pakkasta on luvassa enää parikymmentä astetta, kertoo Manninen.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla. Sadetutka näyttää myös sateen ennustetun olomuodon.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.