Sää muuttuu keskiviikkona - luvassa lämpimiä föhntuulia

Viikko alkaa pirteällä pakkasella, mutta viikon keskivaiheilla sää lauhtuu merkittävästi.

– Maanantaina päivällä lämpötila on nollan ja -10 asteen välillä. Kylmintä on Itä-Suomessa ja Pohjois-Lapissa, lauhinta länsirannikolla, MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela kertoo.

Pakkasen purevuutta lisää maanantaina ja tiistaina tuuli, joka on lännessä hieman muuta maata voimakkaampaa.

Tiistaina sää pilvistyy koko maassa. Aurinko voi pilkistää yhä maan kaakkoisosassa.

– Lännestä leviää tiistain aikana sadealue, joka kulkee maan yli tiistai-illan ja keskiviikkoyön aikana. Lunta tulee koko maassa, Jokela sanoo.

Föhntuuli lämmittää viikon keskivaiheilla

Keskiviikkona säätyyppi vaihtuu. Päivästä on tulossa aurinkoinen ja lämmin. Lännessä ja Etelä-Suomessa lämpöasteita voi olla jopa yli viisi. Pohjois-Suomessa on kuitenkin yhä pikkupakkasta.

–  Sää jatkuu lauhana loppuviikon. Lämpöasteita on päivittäin maan etelä- ja keskiosassa, Jokela ennustaa.

Syynä lämpenemiseen on lännestä puhaltava föhntuuli, joka syntyy kun länsituuli puhaltaa Skandinavian yli, mutta sateet ja kosteus jäävät Norjan vuoristoon.

Viikonloppuna sää viilenee hieman. Ennusteiden valossa laajempiakin sateita voi olla tiedossa. Etelässä ja lännessä sateet voivat tulla räntänä tai vetenä.

Katso ylhäältä videolta etelän hiihtolomien sääennuste ja alhaalta paikalliset sääennusteet ja video föhntuulien muodostumisesta!

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.