Sääkset palasivat pesälle – seuraa pesintää suorassa lähetyksessä

Sääkset ovat asettuneet pesäänsä Seilillä, jonka luo asennettu uusi kamera mahdollistaa pesinnän seuraamisen reaaliajassa.

Sääksikameraa ylläpitävät Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos ja Turun ammattikorkeakoulu. Suoran videokuvan lisäksi pesään on tarkoitus lähipäivinä asentaa myös mikrofoni, jonka avulla myös kiinnostuneet katsojat pääsisivät myös kuulemaan pesän tapahtumia.

Seili on saari Nauvossa, Paraisten kaupungissa. Se sijaitsee Saaristomerellä, Airiston eteläosassa, noin 30 kilometriä Turusta etelään. Sääksikamera on lähettänyt kuvaa Seilin saarelta 2000-luvun puolivälistä asti. Huippuvuosina sivustolla on ollut toista miljoonaa kävijää.

Muninta parin viikon sisällä

Naaras saapui pesälle 2. huhtikuuta, ja uros liittyi sen seuraan kolme päivää myöhemmin. Turun yliopiston tiedotteen mukaan pariskunta on kohentanut pesää innokkaasti, ja uros on kantanut naaraalle kala-aterioita.

– Naaras munii parin viikon sisällä, huhtikuun puolenvälin jälkeen. Toukokuun lopulla, kesäkuun alussa munat kuoriutuvat ja lentokykyisiä poikaset ovat heinäkuussa, Saaristomeren tutkimuslaitoksen asemanjohtaja Jari Hänninen sanoo.

Linkki sääksikameran löytää osoitteesta saaristomeri.utu.fi/osprey. Tähän juttuun on liitetty myös livevideo sääksikamerasta.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.