Saariselän ulkoministerikokous saa jatkoa

Saariselällä tänään päättynyt kahdeksan ulkoministerin epävirallinen tapaaminen on saanut niin hyvän vastaanoton, että vastaava kokous päätettiin järjestää vuoden kuluttua Lapissa. Ulkoministeri Alexander Stubbin mukaan samantyyppisiä tapaamisia tultaneen jatkossa pitämään myös muissa EU-maissa.

Useiden ministereiden mukaan Saariselkä-tyyppiset pienellä kokoonpanolla pidetyt aivoriihet voisivat tehostaa selkeästi EU:n päätöksentekoa. Nykyisiä 27 unionimaan suurkokouksia pidetään varsin raskaina. Syventäville keskusteluille niissä ei juurikaan ole tilaa ja aikaa.

Stubb kertoi, että EU:n arktisen informaatiokeskuksen sijoittaminen Rovaniemelle sai niin ikään vahvaa tukea ministereiltä. Keskuksen sijoituspaikan ratkaisee lopulta EU:n komissio. Unionin tuore ulkoministeri Catherine Ashton ilmaisi jo nyt, että hän suhtautuu hyvin myönteisesti Rovaniemeen keskuksen sijoituspaikkana.

Lue myös Anne Sjöholmin blogi: Terveisiä Saariselältä!

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.