Saariston jäät hyvin petollisia

Saariston jäät ovat nyt hyvin petollisia. Länsi-Suomen merivartiosto varoittaa, ettei millään ajoneuvoilla pidä lähteä jäälle. Myös kävelijöiden pitää olla erityisen varovaisia.

Esimerkiksi Nauvon ja Korppoon pohjoispuolella on viisitoistakin senttiä jäätä. Jää on on kuitenkin huokoista, koska sen päällä on paljon lunta.

Jäällä kulkijan on aina syytä pitää mukanaan ainakin jäänaskaleita.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.