Säätiö suomalaisen Joulupukin turvaksi

Suomalaisen joulupukin asema puhuttaa jälleen kerran. Jo pitkän aikaa ovat eri maat kilpailleet Joulupukin kotimaasta. Nyt Joulumaa ry on perustanut Joulupukkisäätiön, jonka tehtävänä on kehittää ja ylläpitää maailmanlaajuista mielikuvaa Suomesta Joulupukin kotimaana. Suomen lisäksi mm. Grönlanti, Norja ja Ruotsi haluavat olla tunnettuja Joulupukin ja tonttujen kotimaana.

Taustalla on kansainvälisen kilpailun kiristyminen joulupukin kotimaasta, sillä liikekannalla on valkopartaisia lahjojen jakajia monista maista. Jopa grönlantilainen pukki esiintyy maailmalla muka ainoana oikeana joulupukkina.

-Tavoitteena on, että Suomen Lapista, Korvatunturilta tuleva joulupukki tunnetaan maailmalla ainoana oikeana, sanoo säätiön asiamies Matti Lipponen. Joulupukkisäätiö lupaa tukea toiminnastaan syntyvillä voittovaroilla maailman lasten hyvinvointia. Joulun alla 2001 ovat kohteena Pietarin katulapset, joiden kokoontumispaikkaa kohennetaan ja se varustetaan mm. suihkuin. Kohdetta suositteli säätiölle Unicef. Tavoitteena on saada kokoon satojatuhansia markkoja. Hyväntekeväisyyskohdetta vaihdetaan vuosittain.

Joulupukin tavoittaa kesälläkin

Säätiön toiminnassa on nyt mukana runsaat 20 suomalaista yritystä, jotka hyödyntävät joulupukki -merkkiä omassa markkinoinnissaan. Mukaan mahtuu toki lisää sekä yrityksiä että yhteisöjä, toteaa Lipponen.

Joulupukki ei ole vanhoillinen vaan seuraa tiiviisti aikaansa ja hyödyntää myös tekniikkaa. Hän on avannut oman portaalin, joka sisältää tietoa, viihdettä ja joulumieltä. Sen kautta voi tilata mm. Joulupukin kirjeen. Yksistään Japanissa myydään tänä vuonna 200 000 kirjettä. Sekä suomalaiset että lapset eri puolilla maailmaa voivat halutessaan saada kautta vuoden tietoa joulupukin kuulumisista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.