Säätiöt jättivät selvityksen vaalirahoituksestaan

Patentti- ja rekisterihallitus on saanut tänään säätiöiltä selvityksen niiden roolista puolue- ja vaalirahoituksessa. Kaikki kymmenen säätiötä, joilta selvitystä pyydettiin, ovat jättäneet vastauksensa.

PRH on vaatinut syksyn aikana kaikkiaan kahdeltatoista eri säätiöltä selvityksiä niiden rahankäytöstä.

Nuorisosäätiö ja Maaseudun Kukkasrahasto, antoivat selvityksensä jo viime viikolla, mutta PRH vaatii näiltä vielä lisätietoja.PRH odottaa saavansa lisäselvitykset 6.marraskuuta mennessä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.