Sadat tuomitut pakoilevat vankilaa

Jopa satoja ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittuja pakoilee vankilaan menoa.

Keskisuomalaisen mukaan tällä hetkellä lähes 600 tuomiota odottaa täytäntöönpanoa, koska tuomittuja ei ole joko tavoitettu tai he eivät ole ilmoittautuneet vankilaan määräpäivään mennessä.

Rikosseuraamusvirastosta kerrotaan, että kyseiset henkilöt on etsintäkuulutettu. Ylitarkastaja Raili Matinpuron mukaan suurin osa heistä saadaan kiinni suhteellisen pian, mutta osaa ei tavoiteta edes kansainvälisen etsintäkuulutuksen avulla.

Vankeustuomioiden kokonaismäärään verrattuna vankilaa pakoilevien määrä on kuitenkin pieni: esimerkiksi viime vuonna kirjattiin liki 12 500 vankeustuomiota tuomiorekisteriin. Luvussa on mukana myös alioikeuden vielä lainvoimaa vailla olevat tuomiot.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.