Sadetta tullut taivaan täydeltä – Espoossa jopa 60 milliä vuorokaudessa, kehä I:n liittymiä suljettu

Liikenneviraston tieliikennekeskuksesta kerrotaan, että sateen aiheuttamat tulvat ovat sulkeneet yön aikana Kehä I:n liittymiä Helsingissä.

Vihdintien liittymä Kehä I:llä on edelleen suljettu Vihdintieltä Helsingin suunnasta Kehä I:lle länteen kääntyville. Myös Kehä I:n liittymä Vihdin suunnasta itään on suljettu.  
Opasteet ohjaavat liikennettä.

Vettä pumpataan pois, ja tieliikennekeskus arvioi, että liittymät saadaan auki päivällä.  

Pelastuslaitokset ovat paikoin joutuneet myös yöllisiin pumppaustehtäviin. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että muutamissa taloissa vesi oli ennättänyt kellariin.

Länsi-Uudenmaan poliisi viestitti yöllä Twitterissä, että liikenteessä on syytä olla varovainen.

– Jos joku nyt ei ole huomannut, niin vettä tulee taivahan täydeltä. Teillä ja väylillä on suunnattomia lammikoita, päivityksessä todettiin.

Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne kertoo, että Kymenlaaksossa on satanut esimerkiksi Virolahdella, jossa viime yön aikana on tullut lähes 50 milliä vettä. Espoossa vettä on Rinteen mukaan tullut vuorokauden aikana noin 60 milliä, Porvoossa noin 47 ja Helsinki-Vantaalla noin 43. 


Espoon vuorokautinen sademäärä on poikkeuksellisen suuri, mutta syyskuun ennätyksestä jäädään vielä. 7. syyskuuta 1995 Virolahdella vettä tuli taivaalta 94,8 millimetriä vuorokaudessa. Kaikkien aikojen vuorokausiennätys on heinäkuulta 1944, kun Espoon Lahnuksessa satoi peräti 198 millimetriä.

Runsaat sateet ovat ainakin Helsingin osalta jo ohitse. Sateet runsastuvat kuitenkin iltapäivän aikana hieman Lounais- ja Etelä- ja Keski-Suomessa. 

– Kuuroja tulee enemmän sisämaassa kuin rannikolla. Sateet jatkuvat myös Porvoossa, Kotkassa ja Vironlahdella. Sadealue ulottuu Savonlinnan yli aina Varkauden tienoille asti.

Ensi yötä lähestyttäessä sadealue häviää lähes kokonaan. Ainoastaan idän tienoilla saattaa vielä sadella.

Katsomo-video ei ole saatavilla


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.