Sähköistä potilasarkistoa ei saada vielä vuosiin

Koko maan kattavan sähköisen potilasarkiston käyttöönotto lykkääntyy vuosien päähän. Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtanen arvioi, että lisäaikaa tarvitaan ainakin kahdesta neljään vuotta.

Syitä viivästymiseen ovat muun muassa lukuisat yhteensopimattomat tietokoneohjelmat, joiden uusiminen maksaa rutkasti. Osassa sairaanhoitopiirejä työ on edennyt nihkeästi.

Sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelmien mukaan arkisto oli tarkoitus saada käyttöön jo ensi vuonna.

Huuhtanen arvioi, että kohti koko maan kattavaa sähköistä potilasarkistoa saatetaan edetä niin, että ensin sairaanhoitopirit velvoitettaisiin sovittamaan tietokoneohjelmansa yhteen. Vasta tämän jälkeen tietoja alettaisiin siirtää yhteiseen sähköiseen potilaskertomukseen.

Sähköisen potilasarkiston idea on, että lääkärit voisivat tarvittaessa katsoa potilaan tietoja eri puolilla Suomea.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.