Sähköyhtiöt varautuvat myrskyihin

Sähköyhtiöt ovat nostaneet valmiustasoaan mahdollisten syysmyrskyjen ja niiden aiheuttamien jakeluhäiriöiden varalle.

Viime syksyiset myrskyt katkaisivat sähköt laajoilta alueilta eteläisessä Suomessa. Pahimmillaan sähköt olivat poikki useita viikkoja. Vahingosta viisastuneina sähköntuottajat ovat ryhtyneet rakentamaan valmiussuunnitelmia sähkönjakelun suurhäiriöiden varalle.

Vattenfall julkisti oman valmiussuunnitelmansa tänään. Se sisältää poikkeustilanteita varten rakennetun johtamisjärjestelmän, joka kestää jopa viime syksyistäkin kovemmatkin myrskyt. Lisäksi Vattenfall on käynyt neuvotteluita asennus- ja urakointiyhtiöiden kanssa. Tarkoituksena on lisätä käytettävissä olevia resursseja ja nopeuttaa niiden käyttöönottoa, kertoo Vattenfall Verkko Oy:n toimitusjohtaja Lauri Virkkunen.

Vastuuta halutaan jakaa myös kuluttajien suuntaan. Esimerkiksi maatiloille Vattenfall lupaa välittää yhteisostojen avulla huokean varavoimanlähteen.

Uusi vastuupykälä hermostuttaa sähköyhtiöitä


Sähkömarkkinalain kokonaisuudistukseen kavailtu vastuupykälä ei saa sähköyhtiöltä kiitosta. Esityksen mukaan jakeluhäiriö pitäisi korjata kuudessa tunnissa. Muussa tapauksessa korvausvastuu jäisi yhtiölle. Vattenfallin mukaan pitkäkestoisten myrskyjen kohdalla on kohtuutonta sälyttää vastuu sähköyhtiöille.

- On hengenvaarallista lähettää asennushenkilökuntaa metsään, jossa puuta kaatuu kun heinää, huomauttaa Virkkunen.

(Seitsemän uutiset 27.09.2002)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.