Sailas: Talous ei kaipaa vauvabuumia

Valtiosihteeri Raimo Sailaksen mukaan syntyvyyden kasvu ei tuo ratkaisua Suomen kansantalouden suurimpaan ongelmaan, eli huoltosuhteen heikkenevään tilaan.

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas torjuu pääministeri Matti Vanhasen hiljattain julkituoman syntyvyyden kasvattamisen tarpeen ainakin kansantaloudelliselta kannalta. Sailas huomauttaa aamun Loimaan Lehden haastattelussa, ettei lastentekotalkoista ole apua maan talouden ja työmarkkinoiden pahimpaan ongelmaan eli huoltosuhteen jyrkkään huononemiseen suurten ikäluokkien eläköityessä.

-Nyt syntyvät vauvat ehtivät työmarkkinoille vasta 25 vuoden kuluttua. Siihen asti työssä käyvien on vastattava myös heidän elättämisestään eli työssä olevien taakka vain kasvaisi, hän perustelee.

Sailaksen mukaan on sitten toinen juttu, jos syntyvyyttä halutaan kasvattaa joistain muista kuin taloudellisista syistä. Taloudellisiin porkkanoihin syntyvyyden edistäjinä hän suhtautuu kuitenkin hyvin epäillen. -On aika vaikea kuvitella, että vauvabuumia syntyisi esimerkiksi lapsilisien korotuksella. Lastentekoon vaikuttavat paljon syvällisemmät asiat kuin muutama kymmenen euroa kuukaudessa, Sailas huomauttaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.