SAK haluaa kiirehtiä yritysverouudistusta

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen kiirehtii hallitukselta yritysverouudistuksen linjauksia.

Palkansaajajärjestö SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen pelkää, että yritykset eivät halua investoida Suomeen, koska ovat epätietoisia verouudistuksen sisällöstä.

Ihalainen ehdottaa sanomalehti Kalevassa työvoimavaltaisten palvelualojen arvonlisäveron alennusta. Hän pitää ehdotusta työllistävämpänä vaihtoehtona kuin hallituksen kaavailuja alentaa työnantajamaksuja.

Puheenjohtaja Ihalainen perää myös yli vaalikauden kestävää yritys- ja pääomaverouudistusta ja edellyttää, ettei se pienennä näiden verolajien tuottoa valtiolle. Hän pelkää, että irtisanomisaalto vie kansalaisten uskoa tulevaisuuteen. -Elinkeinoelämän puolella tehdään ratkaisuja, jotka eivät tue hallituksen veropoliittista linjaa, jolla yritetään luoda uskoa ja ylläpitää kotimaista kysyntää.

Ihalainen perääkin yrityksiltä nykyistä korkeampaa moraalia. Hän muistuttaa Salcompin tehtaasta Kemijärvellä, joka sai valtiolta 30 miljoonaa ja lopetti toimintansa heti, kun valtion tuen ehtona ollut viisi vuotta täyttyi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.