SAK: Miljardin toimenpideohjelma työllisyyden hoitoon

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n sisäinen perusvalmius tulopoliittisen kokonaisratkaisun yrittämiselle on puheenjohtaja Lauri Ihalaisen mukaan nyt parempi kuin viime syksynä. Tupon tiellä olevat "piikkimatot" - työsopimuslakikiista, työttömyysturvaan esitetyt heikennykset ja työtaisteluoikeuden kaventaminen - on kuitenkin saatava raivattua pois. -Meillä on edellytykset aloittaa neuvottelut, mutta ei edellytyksiä sopia, Ihalainen luonnehti nykytilannetta toimittajaseminaarissa Hämeenlinnassa tänään.

Ihalainen, Lauri, SAK

Laajaa ja pitkäaikaista tupoa puoltaa Ihalaisen mukaan mm. se, ettei toinen peräkkäinen liittokierros välttämättä sujuisi samalla hallitulla kaavalla kuin kevään kierros. Budjettiriihessä sovittujen reippaiden veronkevennysten seurauksena taustalla on myös pelko inflaatiokierteestä. Työsopimuslain uudistuksesta ja kiistellystä työehtosopimusten yleissitovuudesta Ihalainen toivoo hallitukselta ratkaisua kahden-kolmen viikon kuluttua. Hänen mukaansa ay-liikkeen on mahdotonta tehdä sopimuksia tietämättä, saavatko kaikki tupon mukaiset palkankorotukset vain ei. Suurimman palkansaajakeskusjärjestön nokkamies viestitti työantajille myös toiveen siitä, ettei keväiseen keskusteluun työtaisteluoikeuksista enää palattaisi.

Miljardiohjelmalla leikkauksia vastaan

Yhteen piikkimattoon eli työttömyysturvaa koskevaan kiistaan SAK tarjoaa ratkaisuksi kahdentoista kohdan toimenpideohjelmaa, jolla tuettaisiin työllisyyttä ja kavennettaisiin työvoimakapeikkoja. Noin miljardin markan kustannukset menisivät valtaosin valtion piikkiin. Ohjelmassa panostettaisiin osaamiseen, työvoiman tarjontaan ja työmarkkinoiden toimivuuteen. Lisäksi SAK mm. vakinaistaisi vuorotteluvapaajärjestelmän ja parantaisi työttömyysturvan ehtoja mm. pätkätöiden osalta. Julkisella sektorilla on lisäksi taas varaa luoda pysyviä työsuhteita. Asuntotuotantoa olisi lisättävä kasvukeskuksissa.

Lipponen

Pääministeri Paavo Lipponen ja työmarkkinajärjestöt sopivat äskettäin selvittävänsä työttömyysturvan ja työvoimapolitiikan kehittämistä työryhmässä. Tänään ensi kertaa kokoontuneella työryhmällä on pöydällään myös valtionvarainministeriön esitys ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisesta, jonka SAK on jo ehtinyt tyrmätä. Työn on määrä valmistua syyskuun puolivälissä. Toimenpidelistaa esitellyt osastopäällikkö Pertti Parmanne muistutti, että kyselyn mukaan vain 10 prosenttia työnantajista pitää työttömyysturvaa yhtenä syynä uuden väen palkkaamisen hankaluuteen, kun koulutuksen ja työkokemuksen mainitsee 31 prosenttia. -Kuitenkin rekrytointiongelmakeskustelut pyörii nyt kokonaan tämän kymmenen prosentin ympärillä, hän hämmästeli.

Tarkistuksen paikka toiselle vuodelle

Ihalainen hahmotteli puheessaan myös "turvatupon" alustavia rakennuspalikoita. Ykköstavoitteena on syksyn 2003 jatkuva laaja tuloratkaisu, jolloin palkankorotusten lisäksi lyötäisiin lukkoon myös vuoden 2002 ja 2003 veroratkaisut. Ajoituksella vältyttäisiin myös tuloneuvottelujen käyminen kesken kevään 2003 eduskuntavaalikamppailun. Näin pitkän sopimuskauden ongelmana tosin voi olla se, miten luottevasti sinne asti voidaan ennustaa mm. hintojen kehitystä. Ihalaisen mukaan sopimukseen tarvittaisiinkin jonkinlainen yleinen tarkistuspaali toisen vuoden kohdalle. Sopimukseen tarvitaan myös indeksiehto ja ansiokehityslauseke.

Pohdittavana on myös palkkaratkaisujen tiukkuusaste eli se, minkä verran liitoille jää keskusjärjestöratkaisun jälkeen liikkumavaraa. Liitoissa on tästä erilaisia odotuksia. "Ay-perheen sisällä" on lisäksi ratkaistava se, miten voimassaolevien ja yleisen linjan ylittävien sopimusten niveltäminen mahdolliseen tupoon onnistuu. Laadullisista kysymyksistä esille nousee Ihalaisen mukaan västämättä mm. helatorstaiviikon lauantain saaminen palkalliseksi vapaaksi. Alun perin SAK:n hallituksen oli määrä päättää sopimustavoitteestaan 11. syykuuta. Ihalainen pitää aikataulua nyt epätodennäköisenä.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.