SAK:n Ihalainen moittii Ahtisaaren optioita

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen on arvostellut presidentti Martti Ahtisaaren päätöstä ottaa vastaan yritysten optioita.

Ihalaisen mielestä Ahtisaaren optiot loukkaavat kansalaisten arvoja, sillä ne ovat ristiriidassa Ahtisaaren tähän asti talouselämästä esittämien käsitysten kanssa.

Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaiselle antamassaan haastattelussa Ihalaisen ruoski kovin sanoin myös yrityksiä, jotka jakavat optioita avainhenkilöille unohtaen samalla muut tuloksentekijät.

Ei moittimista työmarkkinakierroksessa

Ihalainen katsoo päättymässä olevan työmarkkinakierroksen sujuneen monista lakonuhista huolimatta hyvin. Ihalainen sanookin, että ay-liike on mukautunut yllättävän nopeasti rahaliitto Emun olosuhteisiin, joissa devalvaatiota ei voi enää käyttää.

-Taloudellisen kasvun olosuhteissa tehdyt liittokohtaiset työehtosopimukset merkitsevät yleensä palkkaerojen lisääntymistä, mutta nyt niin ei käynyt. Sopimuksiin sisältyvät korotukset vaihtelevat 3,1:n ja 4,6 prosentin välillä, Ihalainen sanoo.

Ihalainen muistuttaa myös, että 90 prosenttia palkansaajista meni heti päänavauslinjan taakse ja että runsaista lakkovaroituksista huolimatta lakkoja on ollut vain kolme. Hän myöntää silti, että ay-liikkeelläkin on vielä "syväsisäistämistä" matalan inflaation yhteiskunnassa. Hän näkee myös puutteita esimerkiksi paperiteollisuuden neuvottelukulttuurissa, jossa kaikki ongelmat edelleen padotaan vain sopimusneuvotteluihin.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.