SAK:n Lyly: Kilpailukykyneuvotteluissa tekemisen meininki

Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn mukaan kilpailukykyneuvotteluissa on nyt "erilainen tekemisen meininki" kuin aikaisemmilla kerroilla.

Lyly sanoi puheessaan SAK:n valtuuston kokouksessa, että neuvottelut uudesta työmarkkinasopimuksesta ovat selvästi tiivistyneet viime päivinä.

Hän arvioi sen kertovan siitä, että osapuolet hakevat nyt tosissaan ratkaisua.

Lylyn mukaan näyttää siltä, että työttömyysvakuutusmaksun osittaisesta siirrosta työantajilta työntekijöille sekä työnantajien sairausvakuutusmaksun muutoksista on löydettävissä ratkaisu.

SAK haluaa pois niin sanotut pakkolait sekä vuoden 2017 jälkeen tulevat ehdolliset leikkaukset. Erityisesti SAK haluaa tietää, mitä Sipilän hallitus aikoo tehdä työelämäasioissa ja työmarkkinalainsäädännössä seuraavan kolmen vuoden aikana.

Lyly muistuttaa, että tarjous palkkojen nollalinjasta vuodelle 2017 on voimassa vain parhaillaan käytävissä työmarkkinaneuvotteluissa. Hän sanoo, että jos sopimusta ei synny, ensi syksyn palkkaneuvottelussa vaaditaan kompensaatiota pakkolakien heikennyksiin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.