SAK:n Viialainen yhdistäisi vasemmistopuolueet

Viialaisen mukaan työntekijöiden turvaamiseen vaaditaan nykyistä enemmän voimaa.

SAK:n apulaisjohtaja ja vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri Matti Viialainen olisi valmis yhdistämään vasemmistopuolueet. Viialainen toteaa Uutispäivä Demarin haastattelussa, että yhdistymisen on tapahduttava nyt tai ei koskaan.

Viialaisen mukaan tosiasiat on tunnustettava. Työntekijöiden etujen turvaamiseen vaaditaan hänen mielestään nykyistä enemmän voimaa. Viialainen laskee, että SDP:n ja vasemmistoliiton yhteinen kannatus olisi jopa 40 prosentin luokkaa.

- Hetki on tullut. Nyt tarvitaan isompia hartioita poliittiselta työväenliikkeeltä. Me olemme kaksi askelta työnantajia jäljessä ammattiyhdistysliikkeessä ja poliittisessa liikkeessä, Viialainen perustelee.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.