SAK perää hallitukselta vauhditusta investoinneille

Hallituksen on muun muassa aikaistettava julkisia liikenneverkkohankkeita, vaatii SAK:n hallitus.

Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK vaatii hallitukselta keskiviikon kehysriihessä ratkaisuja, jotka tukevat työpaikkoja luovia koti- ja ulkomaisia investointipäätöksiä.

Valtiovallan on edistettävä teollisuuden toimintaedellytyksiä, minkä vastikkeeksi yritysten on sitouduttava investoimaan Suomeen. Hallituksen on muun muassa aikaistettava julkisia liikenneverkkohankkeita ja taattava tutkimus- ja tuotekehitysrahoituksen ja yritysten riskirahoituksen saatavuus, SAK:n hallitus linjasi.

Järjestö kehotti tekemään verotusta ja julkisia menoja koskevat ratkaisut harkiten. Muun muassa verolinjauksia on syytä tarkastella ensi syksynä, kun talouden ja työmarkkinoiden näkymät ovat nykyistä paremmin tiedossa. Valtion ja kuntien rahoitusvastuut on uudistettava kestäviksi ja ennakoitaviksi, jotta kuntien järjestämisvastuulla olevien palvelujen rahoitus saadaan varmistettua.

SAK:n hallitus kummasteli samalla työnantajapuolen tuoreita kannanottoja.

- Viimeaikaiset ulostulot osoittavat, että Etelärannan EI-liikkeellä on vain yksi vastaus kaikkiin kysymyksiin: ei irtisanomisturvalle, ei työttömyysturvalle, ei tulopolitiikalle, ei solidaariselle palkkapolitiikalle ja ei Emu-ajan palkanmuodostusmallille.

Kannanoton sanamuoto oli ilmeinen vastaus työnantajien TT:n puheenjohtajalle Juha Rantaselle, joka Helsingin Sanomissa arvosteli palkansaajapuolen vastaavan aina "ei, ei, ei", kun siltä kysytään ratkaisuja globalisaation vaikutuksiin. SAK toisti kantanaan, että palkkaerojen kasvattaminen, sopimusturvan murentaminen ja muutosturvallisuuden heikentäminen eivät lisää suomalaistuotteiden kysyntää tai työpaikkoja.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.