Sakeaa lumisadetta etelään, Lappiin paukkupakkasia – katso viikonlopun ennusteet

Lumisateet jatkuvat viikonloppuna maan etelä- ja keskiosassa. Paikoin sataa sakeasti. Pohjois-Lapissa on edelleen kireää pakkasta.

Lumisateet huonontavat ajokeliä maan etelä- ja keskiosassa tänään perjantaina ja koko viikonlopun ajan.

– Lähipäivien lumisadealueet heikkenevät hitaasti maan etelä- ja keskiosan yllä, joten lumisade on lähes jatkuvaa. Todennäköisimmin poutaa on lauantaina aamulla. Lauantaipäivän mittaan on tulossa viikonlopun voimakkain sadealue maan etelä- ja keskiosaan, sanoo MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.

Sunnuntaina on vielä tulossa yksi sadealue lisää etelästä. Etenkin tällöin mukana voi olla myös jäätävää sadetta, joka liukastuttaa tienpinnat.

– Sunnuntai-iltaan mennessä uutta lunta voi kertyä etelässä jopa yli 20 senttimetriä, maan keskiosassa noin 10 senttimetriä.

Etelässä on viikonloppuna pikkupakkasta. Maan keskiosassa lämpötilat vaihtelevat -10 asteen molemmin puolin.

Kireä pakkanen jatkuu Lapissa

Pohjoisessa on aluksi pääosin poutaa, pakkaslumikuurot ovat kuitenkin mahdollisia. Pakkanen jatkuu kireänä Pohjois-Lapissa, missä lämpötilat voivat olla vielä sunnuntainakin paikoin alle -30 asteessa. Paikalliset lämpötilaerot ovat kuitenkin suuria.

– Sunnuntaina lumisateet voivat yltää Pohjois-Pohjanmaalle ja Etelä-Lappiin, sanoo Pekka Pouta.

Lumisateiden reittiä ja ennustetta voi seurata MTV3:n sääsivuston sadetutkasta ja viikon säästä. Sivustolta löytyvät lisäksi muun muassa tiesää, kelikamerat ja paikkakuntakohtaiset ennusteet.

Katso perjantaista sunnuntaille ulottuvat alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.