Sampo Pankki pyytää anteeksi

Sampo Pankin toimitusjohtaja Ilkka Hallavo pyytää asiakkailta anteeksi tietojärjestelmäuudistuksen aiheuttamaa harmia. Toimitusjohtaja pahoittelee, että uudistuksessa on tullut teknisiä häiriöitä ja palvelujen hidastelua.

Sampo Pankin mukaan sen verkkopankkisivustolla on edelleen ollut tietoturva-aukkoja. Pankin mukaan niitä korjataan parhaillaan.

Pankki kertoi eilen, että sivustolla oli ollut tietoturvapuute, jonka pankki oli jo korjannut. Pankin viestintäjohtajan Hannu Vuolan mukaan yön aikana puutteita oli kuitenkin löytynyt lisää.

Tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtajan Mikko Hyppösen mukaan tietoturva-aukot altistavat verkkopankkisivuston phishing- eli kalasteluhyökkäyksille.

- Meillä ei ole tiedossa, että kukaan olisi oikeasti yrittänyt tehdä mitään rikollista, Hyppönen sanoo.

Hänen mukaansa maailmalta sen sijaan löytyy useampikin tapaus, jossa vastaavanlaisia reikiä on käytetty hyväksi.

Sampo Pankki otti pääsiäisen aikana käyttöön tanskalaisemo Danske Bankin tietojärjestelmät. Erilaisia ongelmia on ilmennyt pitkin viikkoa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.