Samuel, 26, haluaa opiskelemaan sosiaalipsykologiaa – suurin osa paikoista varattu ensikertalaisille

26-vuotias Samuel Happonen haluaisi Helsingin yliopistoon opiskelemaan sosiaalipsykologiaa. Tarjolla on 18 aloituspaikkaa, joista peräti 13 menee ensikertalaisille. Samuel ei kuulu heihin, sillä hänellä on opiskelupaikka jo entuudestaan.

Helsingin yliopiston lukutilassa pääsykokeeseen pänttäävä Samuel Happonen myöntää, että hieman harmittaa. Hän opiskelee teollista muotoilua, mutta pitää parhaillaan välivuotta. Sosiaalipsykologia kiinnostaa nyt enemmän. Aloituspaikoista 70 % menee kuitenkin ensikertalaisille. 

– Kiva niille, jotka hakevat ensimmäistä opiskelupaikkaansa. Itselle ikävämpi. Sääli sinänsä, jos omat mahdollisuudet pienenevät. Eihän se kivaa ole, Happonen sanoo.

Tästä vuodesta lähtien jopa 70-80  % yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville.

"Luen kymmenen tuntia päivässä"

Samassa pöydässä Samuelin kanssa lukee pääsykokeisiin 22-vuotias Henri Torniainen.

– Luen suunnilleen kymmenen tuntia päivässä. Niin paljon kuin mahdollista. Ei enää välivuosia kiitos, Torniainen nauraa.

Hän toivoo, että kolmas kerta toden sanoo. Tavoitteena on opiskelupaikka Turun kauppakorkeakoulusta, jossa ensikertalaisille on varattu puolet opiskelupaikoista.

– Kyllä se on ihan loistava juttu omalla kohdalla ainakin, kun ei ole ollut opiskelupaikkaa aikaisemmin. Kyllä se mahiksia parantaa jonkin verran, Henri Torniainen uskoo.

Opiskelujen aloittamisikää halutaan alentaa

Ensikertalaisille varattavien paikkojen määrästä päättävät korkeakoulut. Helsingin yliopiston hakijapalveluiden palvelupäällikkö Rebekka Nylund kertoo kiintiöiden vaihtelevan tiedekunnittain.

– Suurimmat kiintiöt eli 80 % ensikertalaisia on matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa sekä humanistisessa tiedekunnassa. Pienin kiintiö eli 55 prosenttia on bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa, Nylund kertoo.

– On tiettyjä aloja, joissa on tehty yhteistyötä. Samalle alalle on hyvä olla saman kokoinen kiintiö riippumatta yliopistosta. Sitten toisaalta riippuu myös siitä, paljonko tiettyyn hakukohteeseen tai alalle on ollut hyväksyttyjä ensikertalaisia.

Kiintiöiden kasvattamisella halutaan lisätä uusien opiskelijoiden määrää ja laskea opintojen aloittamisikää.

"Menen minne pääsen"

Lain mukaan aloituspaikkojen varaaminen ensikertalaisille ei saa kohtuuttomasti heikentää muiden mahdollisuuksia päästä opiskelemaan.

– Minulle ei ole ollut koskaan selvää, mitä olen oikeasti halunnut. Olen yrittänyt kokeilla, mutta tavallaan, mitä enemmän kokeilen, sitä vaikeampi on päästä opiskelemaan sitä, mitä oikeasti haluaa, Samuel Happonen pohtii.

 – Itse asiassa olen opiskellut konetekniikkaakin vuoden aikaisemmin eli tämä on kolmas opiskelupaikka, mitä olen nyt hakemassa. Tämä on ollut itselleni aikamoinen reissu.

Henri Torniainen listasi hakemukseen kuusi opiskelupaikkaa. Jos Turusta ei tule paikkaa, oletko valmis lähtemään muualle?

– Ehdottomasti Turku on ykkösvaihtoehto, mutta ei muutkaan huonompia ole. Ihan mihin vaan pääsen, niin sinne menen, Torniainen hymyilee. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.