TV-Opas

Sankaripalomies pelasti kaksi koiraa kaivon syvyyksistä

Eläinpelastusoperaatio päättyi onnellisesti Pohjanmaalla Evijärvellä tänään.

Kaksi pientä saksanmetsästysterrieriä putosi vanhaan kivikaivoon, jossa koirat ehtivät olla 15-20 minuuttia. Kaivo oli kuusi metriä syvä ja sen pohjalla oli kaksi metriä vettä.

Palomiehet saivat koirat pois kaivosta tikkaiden ja palovaljaiden avulla. Palomiesten mukaan omistaja oli ikionnellinen, kun koirat saatiin kaivon syvyyksistä ylös.

Pelastusoperaation jälkeen kylmettyneet koirat pääsivät sisätiloihin lämmittelemään ja keräämään voimia. Operaatioon osallistui yhteensä seitsemän palomiestä.

Toni Hämäläinen ja Jari Övermark kaivosta pelastettujen Rillan ja Aran kanssa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.